Ohjeita VHF/UHF –kisoihin.

 

VHF/UHF-kisat ovat kaikille avoimia ja niihin saa kuka vain tulla kusoja pitämään (kutsu tietysti). Virallinen osallistuminen tapahtuu sitten kilpailun jälkeen lähettämällä loki kilpailun järjestäjälle. Tulokset julkaistaan aikanaan lehdessä ja netissä ja vuoden lopussa lasketaan lopulliset sijoitukset. Lokipakkoa ei kuitenkaan ole, eli vaikka et lähettäisikään omaa lokiasi, saavat vasta-asemasi silti pisteet.

 

Kuukauden ensimmäinen tiistai  on VHF-, toinen UHF-, kolmas SHF-, neljäs 2.3 GHz+up -kisa ja kuukauden ensimmäisenä torstaina on 10m, toisena 6m ja kolmantena torstaina 4m. Säännöt löytyvät yleensä joulukuun numerosta, http://www.oh6zz.com/ sekä SRALn internet –sivuilta. Kilpailut kestävät neljä tuntia ja alkavat klo 20 SA. Kilpailuluokkia on ”Fone”, jossa pidetään vain puheyhteyksiä (FM/SSB) tai ”Yleinen” jossa pidetään yhteyksiä sekä puheella että sähkötyksellä. Selvitän tässä vain puheyhteyksien kulkua.

 

Kaikissa pohjoismaissa sekä monessa muussakin maassa järjestetään vastaavanlainen kilpailu samaan aikaan. Työskenneltävissä on siis usein muitakin kuin pelkkiä kotimaan asemia. Eestiläisten kanssa yhteys syntyy yleensä Suomen kielellä mutta sitten muualla taitaa englanti olla yleisin kieli. Kilpailuihin voi osallistua vaikka käsikapulalla mutta parempaan tulokseen pääsee jos on multimode (FM/SSB/CW) ja kääntyvä useampielementtinen vaakapolarisaatiossa oleva suunta-antenni

.

Ennen kilpailua on selvitettävä oma lokaattori joko jollain tietokoneohjelmalla koordinaattien perusteella tai laskemalla. Joistakin GPS-laitteista saa lokaattorin suoraan. Kännyköihin löytyy hyviä ilmaissoftia, haku esim sanalla maidenhead.  Lokaattorien avulla pystytään laskemaan etäisyys vasta-asemaan josta tulevat matkapisteet. Hyvä pikku softa etäisyyden laskemiseen löytyy täältä http://www.rudius.net/oz2m/software/index.htm  LocCalc. Kohta distance (Contest).

Ja kun haluttu ilta koittaa, kaikki on toivottavasti valmiina. Kynää ja paperiakin tarvitaan vaikka loki pidettäisiin tietokoneella. Ensin kannattaa kuulostella miltä kanavilta tai taajuuksilta kilpailijoita kuuluu ja samalla seurata yhteydenpidon tekniikkaa.

 

Malliyhteys

Kuson pitäminen tapahtuu joko kutsumalla kilpakutsua:

”Kilpakutsu (tässä) OoHoo kahdeksan Kalle (CQ contest Oscar Hotel Eight Kilo)”

 

tai vastaamalla muiden kutsuihin. Vastailua kutsutaan plokkaamiseksi eli poimitaan asemia bandilta.

 

Vastaaminen tapahtuu antamalla pelkästään omatunnus:

”OoHoo kuutonen AarneHeikki (OscarHotel Six Alfa Hotel)”

 

Jos OH8K sitten kuuli kutsusi, hän vastaa:

”OoHoo kuusi Aarne Heikki OoHoo kahdeksan Kalle (terve) viisi yhdeksän koopee viisi seitsemän aarne kvintus (OscalHotel Six Alfa Hotel OscalHotel eight Kilo you are five nine in Kilo Papa Five Seven Alfa Quebec”.

Tässä annettiin siis kilpailusanoma eli raportti ja oma lokaattori ja jos vastaaja saa kaiken ylös niin hän vastaa:

”Kiitos koopee viisseiskasta, sinulle viisi yhdeksän koopee kaksitoista risto tyyne” (QSL you are five nine in Kilo Papa one two Romeo Tango)

Tämänkin viestin mentyä perille yhteys on valmis ja kutsuja kiittää:

”Kuitataan ja kiitos Oo Hoo kahdeksan Kalle” (QSL and thank you this is oscar hotel eight kilo)

Loppukuittaus on samalla jo kilpailukutsu ja odottava tai taajuudelle tuleva uusi asema voi nyt vastata. Jos tunnus, sanoma tai sen osa on epävarma, kannattaa pyytää toistoa esim ”anna lokaattori” (Your locator please) kunnes kaikki on kunnossa. Esimerkin mukainen kilpailusanoma on käytössä useimmissa VHF/UHF-kisoissa. Joissakin kilpailuissa saattaa tulla vielä juokseva numerointi alkaen 001 mutta se ilmoitetaan säännöissä.

 

Workkimistekniikka

Plokkaamistekniikalla käydään läpi kanavia vaikka alhaalta ylöspäin tai kyseisen moden bandirajan alapäästä ylös ja workitaan ketä löytyy. Usein käy niin että kutsuja vastaakin jollekin toiselle jolloin joko selataan eteenpäin tai odotetaan vuoroa. Jokaiselle kehittyy oma tekniikka miten toimia. Bandi elää ja väliin ilmestyy uusia asemia, käännellään antennia eri suuntiin ja kuulostellaan välillä.

 

Toinen tapa workkia on etsiä vapaa taajuus ja ryhtyä antamaan kilpailukutsua jolloin muut tulevat vastaamaan eli laittaa oma ”kioski” pystyyn. Bandilla on yleensä kovin kuhina on kutsukanavan- tai -kutsutaajuuksien ympärillä mutta menemällä hiukan sivuun monesti löytyy helposti oma ”reikä” eli vapaa taajuus. Kutsukanavilla ja –taajuuksillahan kilpailuyhteyksien pito on kiellettyä, samoin yhteydet toistinasemien kautta.

 

Pelkällä plokkaamisella saa todennäköisesti vähemmän kusoja kuin itsekin kutsumalla koska toisia pelkästään plokkaavia ei saa workituksi. Toisaalta vain kutsumalla ei saa kaikkia mahdollisia kusoja koska toiset pelkästään kutsuvat jäävät workkimatta. Parhaaseen tulokseen pääsee tekemällä molempia sopivasti. Pisteet tulevat matkapisteistä sekä ruutujen bonuksista, esim KP10,KP20 jne joten tavoitteena on saada mahdollisimman paljon yhteyksiä.

Yleisohjeena on että kannattaa käyttää maltillista tankeropeukaloa eli myös kuunnella eikä pitkiä kilpailukutsu –litaniaa.

 

Lokin täyttäminen

 

-       ”Contest” –kohtaan tulee kilpailun nimi esim NAC VHF

-       ”Section” tarkoittaa sarjaa esim ”Yleinen” tai ”Fone”

-       ”Date” kilpailun päivämäärä

-       ”Name of Op” oma nimesi  ja jos ajat kerhoasemalta tai jonkun muun asemalta, myös oma kutsumerkkisi

-       ”Postaddr” on postiosoitteesi, ”QTH” on taas paikka josta olet kisan ajanut

-       ”Long/Lat” kohtia ei tarvitse täyttää

-       ”TX PA” -kohtaan lähettimestä lähtevä teho, ”Type” tulee rigin (lähetinvastaanottimen) tyyppi, saman voi panna kohtaan RX. ”Ant” on antenni ja ”Height asl” on aneetin korkeus meren pinnasta

 

Kilpalokin täyttämisen voi tehdä lokiohjelmalla mutta tässä ohjeet käsin täyttämiseen:

-       ”Date” ;päivämäärä (päivä,kk) – vain ensimmäiselle riville

-       ”UTC (GMT)” ;yhteyden alkamisaika ;talvella Suomen aika -2h, kesällä SA – 3h

-       ”Stn” vasta-aseman tunnus

-       ”Rprt sent” ;vasta-asemalle annettu raportti (RS tai RST)

-       ”Rprt rcvd” ;vasta-asemalta saatu raportti (RS tai RST)

-       ”Wwloc” ;vasta-aseman lokaattori, esim KQ41bb

-       ”Band” ;taajuusalue, vain sivun ensimmäiselle riville

-       ”Mode” ;lähetyslaji, esim CW,SSB, FM

-       ”QRB” ;etäisyys vasta-asemaan – lokiohjelmasta

-       ”Points” ; matkapisteet

-       ”Dont fill” ; jätetään tyhjäksi lokin tarkastajaa varten

 

Pistelasku: Pisteitä saadaan laskemalla yhteen matkapisteet. Sitten lasketaan WW-loc –ruudut. Ruudun määrittelee neljä ensimmäistä merkkiä esim KP01, JP90, KO28. Jokaisesta työskennellystä uudesta ruudusta saa 500 pistettä (kerran). Lopulliset pisteet saadaan laskemalla yhteen matka- ja ruutupisteet.

Kilpailutulos merkitään (ensimmäisen) lokilehden oikeassa yläkulmassa olevaan laatikkoon. Ensin oma tunnus (callsign), sitten Total points= kokonaispisteet. Kohtaan WW-loc kisa-aseman lokaattori. Number of QSOs= yhteyksien lukumäärä; QRAs= ruutujen määrä. Lopuksi pisin yhteys = Best QRB km ja kutsu ja alareunaan allekirjoitus. Jos on useampi lokilehti, oma kutsu joka lehdelle. Loki kannattaa lähettää yhdestäkin kusosta. Näin siis käsin täytettävä SRALn lokilehti, joita saa toimistosta pyytämällä tai minulta sähköisessä muodossa (pdf-pohja).

 

Hyvä lokiohjelma on OHTestLog  http://www.qsl.net/oh6hfx/ohtl.htm

DOS-softa Taclog toimii wanhoissakin koneissa http://www.rudius.net/oz2m/

Ruotsin puolella on käytössä Logger http://sm7lcb.shacknet.nu/logger/

 

Suositeltavin tapa on lähettää loki sähköpostilla edi-muodossa, joko liitteenä tai tekstinä. Toki liitteenä oleva tekstimuotoinen

loki kelpaa, samoin kuin normaalipostin kautta tuleva paperiloki.

Toki edi -tiedosto olisi suositeltavin koska tähän löytyy lokien tarkistukseen tehty ohjelma mutta kyllä kaikki kelpaa kunhan vaan saan auki. Toki paperilokitkin myös. Aika monesta HF-puolen lokisoftista saa lokin ulos tekstimuodossa jossa on kaikki tarvittavat kusotiedot lokaattoreineen, esim Win-Testin LOG. Nämä käy ihan hyvin eikä ei tarvitse laskea pituuksia.

 

Tässä osoitteet :

NAC 144 MHz: 10m

Vhfcontest miuku sral.fi

 

NAC 432 MHz, NAC 1296 MHz ja NAC 2.3 GHZ ja up:

Uhfcontest miuku sral.fi

 

NAC 50MHz: 70MHz

6mcontest miuku sral.fi

 

 

Ja paperilokit

Juho Kukkula OH6ZZ

Härmänraitti 23

60200 Seinäjoki

 

Sähköpostilla lähetettyihin lokeihin tulee aina kuittaus varmistukseksi.

Yleensä VHF/UHF-kilpailussa saa pitää vain yhden yhteyden per asema ja muistivaraisesti ei ehkä homma pelaa vaan tulee ”duplikaatteja” eli nollan arvoisia tuplayhteyksiä. Lokiohjelma kertoo heti jos asema on jo workittu. Tietokonelokissa on kuitenkin parasta se, että kilpailun jälkeen kaikki on valmiina. Tarvitsee vain lähettää lokitiedosto eteenpäin.

Maljakisoissa lasketaan yhdeksän parhaan kuukauden tulokset yhteen joten vuositulos ei kaadu  vaikka olisi jostakin kisasta poiskin. Parhaimmat asemat voivat pitää neljän tunnin aikana yli sata yhteyttä. Sitten on asemia, jotka pitävät vain muutaman kuson mutta ovat mukana lisäämässä aktiviteettia kilpailuun; ehkä samalla tutkailevat mikä on keli ja olisiko uusia ruutuja äänessä. Keväällä ja kesällä saattavat tropokelit joskus osua kisan ajankohdalle (mutta harvoin!). Jos antennin ollessa pohjoisen/koillisen suuntaan tulee asemia oudosta suunnasta, kyseessä on todennäköisesti aurora. SSBlläkin akuankka –soundilla pitkät yhteydet onnistuvat mutta varminnin sähkötyksellä. Joskus bandi tuntuu olevan täysin kuollut, toisinaan taas ei vapaata jaksoa tahdo löytyä millään. Kannattaa tulla ainakin seuraamaan, kuinka homma etenee.